lits, läts ja loiskis!

Ihanaa maanantaita ja alkanutta viikkoa! Sain vihdoin taas aikaiseksi muokata ulkoasua suuntaan johon olen oikeasti tyytyväinen, ja pikkuhiljaa alkaa näyttää kivalta. Kuulumisiakin on tullut kirjoiteltua taas turhan harvakseltaan, mutta nyt mulla olis tossa julkaisua vaille valmiina yli 30 kuvaa! Ongelmana on, miten monta kuvaa kehtaan tunkea yhteen postaukseen tai montaako lausetta kohden:D Nyt on kuitenkin ollut edes muutamana päivänä niin kiva ja kesäinen ilma, että lähdettiin mun vihdoin takaisin Suomeen palanneen siskoni kanssa ulos nauttimaan, ja Nova pääsi ensimmäistä kertaa ihmettelemään ihan oikeaa vettä (koirapuiston kuralätäköitä ei lasketa)!


Suunnattiin siis niinkin yllätyksenä tulevaan paikkaan kuin Ruissaloon! Käveltiin ensin jonkinmatkaa Saaronniemeen, jossa pysähdyttiin hetkeksi riehumaan koirapuistoon ennen rannalle jatkamista. Nova löysi puistosta rakkautensa jättikokoisen kepin, jonka perässä ja kanssa olis voitu juosta vaikka koko päivä! Mulla on siis ilmiselvästi joku noutajamixi shiban sijaan:D Puiston pohja oli ainakin mulle suureksi yllätykseksi karheaa sorapohjaa, mutta eipä se tuon menoa näyttänyt onneksi sen kummemmin haittaavan. Muuten tykkäsin paljon, oli reilusti tilaa riehua ja juosta, omistajille oli penkit jos olisi sattunut väsy yllättämään ja olipa tuolla pari puutakin istutettu sekä useampia isoja kiviä sekä tukkeja poikittain. Keppi vei kyllä kuitenkin tälläkertaa voiton.


Ennen reissua käytiin Musti&Mirri -liikkeen kautta hakemassa neidille uudet valjaat. Olisin itse halunnut kovasti Novalle Hurtan T-malliset valjaat, mutta ne eivät sopineet malliltaan sitten ollenkaan. Toisena vaihtoehtona olivat Rukan Y-valjaat jollaisia meiltä löytyy jo kaksin kappalein. Tykkään kovasti, mutta ne ovat Novalle vielä hieman isot joten yhtä kokoa pienempiä lähdettiin kokeilemaan. Myös niitten kanssa kuitenkin kävi niin, että ne olivat aivan liian pitkät Novalle ja vetivät selän ihan köyryyn. No, tutuilla valjailla mentiin sitten jälleen, tykkään tosta ihanan pirteästä väriyhdistelmästä! Hankittiin vihdoin myös flexi juuri tällaisia metsä- ja uintireissuja varten, kaupungissa mennään yhä lyhyellä hihnalla.
Niin ja muuten; unohdin ihan mainita, keihin törmättiin puistossa! Arvatkaa muuten oliko keppi jonkun muunkin lempparix) Lopulta kaiken väännön jälkeen se menikin sitten katki ja kummatkin mutustelivat omia puoliskojaan tyytyväisenä.


Tekstin keksiminen alkaa pikkuhiljaa tuottaa jonkinmoista päänvaivaa, mun tarvis oppia laittamaan meidän tapahtumia aina johonkin ylös heti, että muistaisin sitten aina mistä kirjoittaa kun tänne blogin puolelle taas eksyn. Kuitenkaan viimeaikoina ei mitään niin kovin ihmeellistä ole tapahtunut, Nova on siirtynyt nyt ilmojen lämmettyä hengailemaan lähes täysin parvekkeelle, neiti on muunmuassa itse kantanut taljansa sinne ja vielä suoraan aurinkoon. Mulla kasvaa aina huoli kun tuo lojuu suorassa auringossa ties kuinka kauan eikä suostu tulemaan pois tai siirtymään edes varjoon:D Kannan sen aina muutamaan otteeseen pois sieltä vesikipolle, mutta samantien kipittää takaisin, ei auta myöskään jos vesikipon kantaa parvekkeelle. No mutta, ainakin vielä luotan siihen ettei tuo nyt itseään lämpöhavaukseen väkisin tapa.


Säästin ihan tarkoituksella postauksen loppuun otsikon mukaisen tapahtuman, Nova tykkäsi kyllä alkujännityksen jälkeen vähän kahlailla, mutta heti jos heitti keppiä vähänkään turhan pitkälle, yritti neiti vaan kauhoa sitä sieltä lähemmäs etutassullaan sen sijaan, että olisi itse mennyt yhtään syvemmälle:D Hieman inhottavalta taisi siis tuntua vielä, vaikka paikalla oli muutama muukin koira näyttämässä esimerkkiä. Kivikossa oli kuitenkin kiva taiteilla, ja aivan omien odotuksieni mukaisesti kävihän siinä lopulta niin, että tuo molskahti vahingossa liukkaalta kiveltä suoraan veteen:D Kamala koiranomistaja seurasi hieman (...) huvittuneena vieressä, kun toinen räpiköi itsensä ylös sieltä. Voisimpa edes yrittää kuvailla teille Novan ilmettä vedestä, mutta se oli niin priceless! Ei näyttänyt kuitenkaan mitään hirveitä traumoja jääneen, sillä pian jatkui jo leikki toisten koirien kanssa ihan entiseen malliin.


Sellainen reissu siis lauantaina! Märkä, mutta väsynyt ja ainakin toivottavasti onnellinen koira simahti samantien jo autoon monen tunnin ulkoilun jälkeen, ja kotona syötyään nukkuikin pitkälle iltaanx) Nyt onkin taas luvattu kovasti sadetta, mutta toivotaan ilmojen tästä pian taas lämpenevän!