elokuun shibatreffit.


Pienimuotoista kuulumispostausta luvassa! Turun shibaporukalla on tapana kokoontua aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina, joskus isommalla ja joskus vähän pienemmällä porukalla miten ihmisille nyt sopiikaan. Elokuussa päätettiin vaihtaa hieman maisemaa jo niin nähdystä Kupittaanpuistosta Ruissalon Saaronniemeen, jossa pääsimme nauttimaan upeasta kelistä oikein olan takaa!


Aloittelimme tapaamisen pienimuotoisella lenkillä metsässä, jonka päätteeksi halukkaat koirat pääsivät kahlailemaan veteen. Saatiimpa otettua myös tuo ylimpänä oleva, jonkinmuotoinen yhteiskuvakin, vaikka tosiaan tästäkin vielä muutama puuttuu! Todella isolla porukalla oltiin siis tällä kertaa liikkeellä:) Lopuksi suunnattiin vielä samaa reittiä takaisin koirapuistoon riehumaan, hepuloimaan ja päästelemään energioita, ja piipahdettiimpa vielä toisella, 'virallisella' koirarannalla hieman pienemmällä porukalla loppujen jäädessä grillaamaan ja syömään eväitään. Mä olin aivan älyttömän ihmeissäni, kun rannalla päästäessäni tuon hömelön vapaaksi paineli se suoraan veteen eikä edes mahan kastuminen saanut kiljuntoja ilmoille! Mulla on kohta oikea vesipeto täällä...


Meillä ainakin oli siis aivan älyttömän kivaa, oli ihanaa nähdä tuttujaja nauttia samalla raittiista ilmasta ja koirien ilosta! Jos tätä eksyy joskus joku rodusta kiinnostunut lukemaan, niin suosittelen ehdottomasti liittymään kaupunkinsa shibatreffeille turistiksi, rodun näkeminen livenä on ehdottomasti paras tapa saada kuvaa siitä, mitä on mahdollisesti tulossa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti